Tyhjilleen jäävien rakennusten lisääntyvä määrä on laaja yhteiskunnallinen haaste etenkin taantuvissa kunnissa. Rakennuksia jää tyhjilleen, kun kouluja lakkautetaan, asukkaat vähenevät tai asumistarpeet muuttuvat ja yrityksen pienentävät toimitilojaan esimerkiksi etätöiden lisääntymisen vuoksi. Hyvinvointialueiden palvelujen lakkauttamisesta ja keskittämisestä on uutisoitu paljon ja se on herättänyt vilkasta keskustelua.
Toisaalta edelleen on vallalla vahva purkamisen kulttuuri, jossa (korjauksilla) käyttökuntoisia rakennuksia puretaan uusien tieltä. Syynä tähän on usein taloudelliset ja ajalliset resurssit, mutta myös näköalattomuus, jossa rakennusten potentiaalia ei nähdä (tai haluta nähdä). Ilmaston näkökulmasta olemassa olevien rakennusten kunnostaminen on kuitenkin lähes aina uuden rakentamista järkevämpi vaihtoehto. Yhdet rakentamisen merkittävimmistä hiilidioksidipäästöistä syntyvät rakennuksen rungosta. Tämä hiilipiikki voitaisiin estää kunnostamalla vanhaa.
Osana ilmastostrategiaansa Euroopan unioni on sitoutunut vähentämään nettokasvihuonekaasupäästöjään 55 prosenttia vuoteen 2030 mennessä vuoden 1990 tasosta. Tähän tavoitteeseen päästäkseen EU:n rakennusten energiatehokkuutta on parannettava. Rakennukset aiheuttavat 36 prosenttia EU:n energiaan liittyvistä kasvihuonekaasupäästöistä ja 75 prosenttia unionin rakennuksista on energiatehottomia. Tavoitteen saavuttamiseksi uudet energiatehokkuusdirektiivit EED ja EPBD tulivat voimaan 2023 ja 2024. Energiatehokkuusdirektiivi EED oli täytäntöönpantava lokakuuhun 2025 mennessä ja rakennusten energiatehokkuusdirektiivi EPBD on täytäntöönpantava toukokuun 2026 loppuun mennessä. Direktiivit asettavat vaatimuksia niin julkisille kuin yksityisillekin kiinteistöjen omistajille.