TKI-kärjet

Keskitymme tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnassamme kolmeen kärkeen, jossa tavoitteenamme on olla kansallinen ja globaali menestyjä. Näissä teemoissa tuotamme uutta kiinnostavaa ja soveltavaa tietoa yhdessä kumppaniemme kanssa.

Henkilö KAMKin data center -tilassa. Hän katsoo kohti kameraa ja nojaa vasemmalla kädellä tilan laitteistoihin. Henkilöllä on päällään musta puku.

Tiedolla johtaminen

Tiedolla johtamisessa ja datalähtöisessä uudistamisessa näkökulmina ovat tietojohtamisen kehittäminen ja soveltaminen sisältäen tiedon tuottamisen, turvallisen varastoinnin, jalostamisen ja analysoinnin teknologiaratkaisut. Keskeistä on myös tiedon hyödyntäminen palvelujen ja liiketoiminnan kehittämisessä, johtamisessa ja päätöksenteossa.

Kaksi henkilöä kävelee iloisesti jutellen talvisella metsätiellä. Toisella henkilöistä on reppu selässä ja kaarrokeneulevillapaita päällä. Toisella henkilöllä on päällään musta toppatakki. Taustalla oleva metsä on luminen.

Kestävä tulevaisuus

Kestävä tulevaisuus -kärjessä keskeistä ovat vastuullinen johtaminen ja organisaatiokehitys, vaikuttavuuden arviointi, innovaatiotoiminnan kehittäminen, hyvinvoinnin edistäminen, saavutettavuus, kiertotalous, energiatehokkuus ja vihreä siirtymä.

Kuvan etualalla on petroolinvärisiä nojatuoleja. Nojatuolien edessä seisoo henkilö VR-lasit päässään. Hän katsoo kuvan vasempaan reunaa, josta tulee kirkas valo. Henkilöllä on kädet ylhäällä. Kahdella näytöllä henkilön takana on uhkaavan näköinen graafinen kokokuva henkilöstä.

Pelinkehitys ja hyötypelit

Edistämme osaamista, motivointia ja luovuutta pelillisyydellä. Kehitämme peliratkaisuja moniin toimintaympäristöihin ja eri toimialoille, kuten matkailuun, sosiaali- ja terveysalalle, kiertotalouteen, rakentamiseen, robotiikkaan, liikuntaan, liiketoimintaan ja johtamiseen.​

Tavoitteenamme on luoda innovatiivisia sovelluksia, jotka parantavat oppimista ja tarjoavat käyttäjilleen ainutlaatuisia kokemuksia. Panostamme uusimpiin teknologioihin.​