AIKA Digital Innovation Hub | CEMIS | GameCity Kajaani
Kainuu Sports Hub | Kajaanin Datakeskusekosysteemi | Woodpolis
AIKA DIH – Digital Innovation Hub on ekosysteemi, joka tarjoaa yrityksille tukea liiketoiminnan digitalisaatioon ja uusien innovatiivisten ratkaisujen kehittämiseen. AIKA-ekosysteemin kumppaneiden kautta yritykset voivat hyödyntää uusimpia digitaalisia teknologioita, kuten tekoälyä (AI), superlaskentaa ja data-analytiikkaa liiketoiminnassaan ja tuotekehityksessä.
CEMIS on Oulun yliopiston, Jyväskylän yliopiston, Kajaanin ammattikorkeakoulun, VTT:n ja CSC – Tieteen tietotekniikan keskuksen muodostama mittausteknologiaan ja dataosaamiseen erikoistunut sopimuspohjainen tutkimus- ja koulutuskeskus.
Kajaani on suomalaisen pelialan koulutuksen syntypaikka, sillä KAMK käynnisti ensimmäisen pelialan tutkinto-ohjelmansa vuonna 2006. Siitä lähtien Kajaani on toiminut alan edelläkävijänä ja luonut menestystarinoita lähes 20 vuoden ajan.
Kainuu Sports Hub on alueellinen innovaatiokeskus, joka yhdistää urheilun, teknologian, hyötypelit ja koulutuksen saman sateenvarjon alle. Sen muodostavat Kainuussa toimivat CEMIS-kumppanit Jyväskylän yliopisto, Kajaanin ammattikorkeakoulu, Oulun yliopisto, Tieteen tietotekniikan keskus CSC ja VTT.
Kajaanista on tullut kansainvälisesti merkittävä datakeskusten sijaintipaikka ja keskeinen toimija suurteholaskennan (HPC) alalla. Kasvuvauhti kiihtyi yleiseurooppalaisen LUMI-supertietokoneen myötä, ja vuonna 2024 Kajaaniin tehtiin useita kansainvälisiä datakeskus- ja HPC-investointeja.
Woodpolis on kuhmolaisten, puun kanssa välittömästi ja välillisesti toimivien yritysten ja toimijoiden yhteinen kehittämisresurssi. Se kokoaa toimijoita, kehittää ja markkinoi aluetta puualan keskittymänä, puuklusterina.
KAMK kehittää innovaatio- ja ekosysteemitoimintaa Kainuun alueella useiden hankkeiden avulla. Esimerkiksi terveys- ja hyvinvointialalle ollaan parhaillaan muodostamassa ekosysteemiä.
Lue lisää hankkeistamme: