Olemme pieni suuri korkeakoulu, jossa yksilöllä on mahdollisuus vaikuttaa, toteuttaa ja ideoida. Meillä olet osa innovatiivista tiimiämme. Kasvun ytimessä on osaaminen ja kasvuympäristön kestävä hyödyntäminen.
Meillä työskelee 300 asiantuntijaa tutkimus-ja kehittämis-, opetus- ja tukipalvelujen tehtävissä. Korkeakoulussamme opiskelee noin 3500 opiskelijaa.
Ilmoitamme avoimista työpaikoistamme Kuntarekryssä. Siellä voit jättää meille myös avoimen työpaikkahakemuksen.
Henkilökunta on voimavaramme. Heillä on myönteinen, innovatiivinen ja ennakkoluuloton asenne itsensä ja työyhteisön kehittämiseen.
Kajaanin ammattikorkeakoulussa arvostetaan työtä ja osaamista, sekä tuetaan jaksamista ja kehittymistä tarjoamalla henkilökunnalle hyvät ja laadukaat henkilöstöedut.
Olemme virallisesti perhemyönteinen työpaikka ja tarjoamme joustavia vaihtoehtoja työn ja perhearjen yhdistämiseen.
Joustavat työajat, etä- ja lähityön vuorottelu sekä hiljentymishuone, jota voi käyttää vaikka imettämiseen mahdollistavat monimuotoisen työn sekä opiskelun toteutumisen.