Kajaanin ammattikorkeakoulu on valittu vuoden oppilaitokseksi – pieni suuri korkeakoulu vakuutti yhteisöllisyydellä ja ennakoivalla otteella
OAJ:n hallituksen nimeämä palkintoraati valitsee vuosittain Vuoden koulun, oppilaitoksen tai päiväkodin. Tämän vuoden hyvistä ehdokkaista voittajaksi valittiin Kajaanin ammattikorkeakoulu.
Raati totesi KAMKin täyttävän erinomaisesti Vuoden oppilaitos -tunnustuksen keskeiset kriteerit: laadukkaan toiminnan, hyvinvoivan ja tasa-arvoisen yhteisön sekä vahvan osallisuuden ja yhteisöllisyyden kulttuurin. KAMK on vakiinnuttanut asemansa valtakunnallisena osaajana, ja se osoittaa ennakoivaa otetta koulutuksen kehittämisessä.
Tunnustus on myönnetty aikaisempina vuosina kaksi kertaa yliopistoille; Oulun yliopiston Kajaanin opettajankoulutuslaitokselle vuonna 2000 ja sitä edellisellä kerralla Sibelius-akatemialle vuonna 1997.
– Olemme erittäin iloisia valinnastamme vuoden oppilaitokseksi. KAMK on yhteisö, jossa viihtyvät sekä opiskelijat että henkilöstö. Olemme viime vuosina kehittäneet sekä tiimien tekemistä, että muotoilleet tekemistämme itsemme ja opiskelijoiden näköiseksi. Ajatuksemme siitä, että olemme toistemme työyhteisö on arjessamme kantava voima, kertoo rehtori Matti Sarén.
Pieni suuri korkeakoulu KAMK on kehittynyt monien tekijöiden summana. Siihen on vaikuttanut alueellinen yhteistyö, mutta myös koko yhteisön tekeminen.
– Kiitos tästä kuuluu toki henkilöstömme aktiiviselle osaamisen ja kehittämisen otteelle sekä myös Kajaanin kaupungille, joka on mahdollistanut uusien ideoiden toteuttamisen. Olemme opetus- ja kulttuuriministeriön mittareilla Suomen paras AMK ja samalla saamme kiitosta myös hyvinvoinnin ja tasa-arvoisen työyhteisön näkökulmista kertoo tämä onnistumisista sekä ministeriön asettamissa kovissa tavoitteissa, että työyhteisön kehittämisessä. Toivomme, että jatkossakin Kajaanin kaupunki tukee toimintaamme, sillä kansallisella tasolla tuki kasvukeskusten ulkopuolella oleville korkeakouluille näyttää vähintäänkin tulevan haastetuksi, jatkaa Matti Sarén.
Uusia ja hyväksi havaittuja avauksia ovat esimerkiksi henkilöstön mentorointiohjelma sekä kampussenioritoiminta, joka on tuonut tukea etenkin kansainvälisille opiskelijoille.
─ Olemme löytäneet tavan toimia monella tasolla toistemme työyhteisönä. Mentorointi tukee uusien työntekijöiden työn aloittamista. Kampusseniorit taas ovat luoneet keskusteluyhteyksiä opiskelijoihin, joilla on haasteita löytää omat vahvuutensa. Ennen kaikkea arvostamme ja kuulemme toistemme ajatuksia korkeakouluyhteisön rakentamisessa.
Ajan hermoilla
Palkintoraati kiitti vuoden oppilaitosta opetuksen kehittämisestä ja ennakoivasta otteesta. Uusien koulutusohjelmien avaaminen on osoitus kyvystä vastata muuttuviin koulutustarpeisiin.
─ KAMKin tapaan toimia liittyy myös luontevasti toimiminen ajan hermolla. Huomioimme koulutuksen sisällölliset ja pedagogiset muutostarpeet. Tämä näkyy esimerkiksi pitkässä kehityskaaressa peliteknologioiden ja supertietokoneiden parissa. Olemme tottuneet olemaan mukana digitaalisten ratkaisujen kehittämisessä niin Digivisiossa kuin vaikkapa omassa oppimisalustassamme Edukamussa. Proaktiivinen ja tulevaissuuntautunut ote tekemiseen kuvaa kaikkia koulutusalojamme, kertoo rehtori Sarén.
Vuoden oppilaitos -voitto on tunnustus hyvin tehdystä työstä, mutta myös pienempien onnistumisten tunnistaminen on KAMKissa tärkeää.
─ Korkeakouluyhteisömme kehittäminen on yhteinen asiamme. Olen kiitollinen siitä, että olemme löytäneet tavan tehdä sitä yhdessä siten, että uskallamme nostaa kehityskohteet esille ja ehdottaa kuinka niitä korjataan. Aina kun onnistumme, muistamme olla siitä kiitollisia. Siitä syntyy meidän pieni suuri korkeakoulumme, avaa Sarén vuoden oppilaitoksen yhteistä ajatusmaailmaa.
Vuoden koulu, oppilaitos, päiväkoti -kilpailu
Tunnustus on todistus suomalaisen koulu- ja kasvatusjärjestelmän korkeasta tasosta sekä hyvinvoivasta työyhteisöstä. Palkitsemisista päättää OAJ:n hallitus palkintoraadin esitysten pohjalta. Kilpailu on järjestetty ensimmäisen kerran 1991.
Vuoden koulu, oppilaitos tai päiväkoti -tunnustuksen saa yksikkö, jonka toiminta on laadukasta ja jossa viihtyvät sekä opettajat että oppilaat, opiskelijat tai päiväkodin lapset.
Yksikön toiminnassa näkyy osallisuus, tasa-arvoisuus ja yhteisöllisyys.
Ehdotuksia palkinnon saajaksi voivat esittää OAJ:n valtakunnalliset piirit, opettajien ammattiyhdistykset sekä yksittäiset päiväkodit, koulut ja oppilaitokset.
Lisätietoja:
Rehtori Matti Sarén, matti.saren@kamk.fi, 044 7101 600
