Jarkko Määttä – Insinööri, Konetekniikka AMK

Psykologiasta kiinnostuneen konetekniikan insinöörin tie toimittajalaatuinsinöörin tehtäviin

Jarkko määttä poseeraa ulkona kädet lantioilla.

Aloitin konetekniikan insinööriopintoni 27-vuotiaana vuonna 2014. Minulla oli tätä ennen ehtinyt kertyä jo monipuolisesti työkokemusta erilaisista työtehtävistä. Olin tosin suunnitellut aikaisemmin lähteväni Tampereelle opiskelemaan psykologiaa tai sosiaalipsykologiaa. Myös fysiikan opinnot olivat olleet mielessä, mutta lopulta koin, että ihmisiin liittyvät asiat vetivät puoleensa hieman enemmän, kuin kvanttifysiikan ja suhteellisuusteorian kiemurat, joiden pariin herkästi eksyin vapaa-ajalla.

Robotiikka herätti mielenkiinnon

Asiat eivät kuitenkaan menneet aivan niin kuin alun perin suunnittelin. Tuohon aikaan minusta oli ehtinyt jo tulla isä, mikä vaikutti merkittävästi tuleviin valintoihin. Ahkeran pohdiskelun jälkeen päätimme jäädä perheen kanssa Kajaaniin. Päätöstä tehdessä olin jo syventynyt Kajaanin ammattikorkeakoulun tarjontaan, joista konetekniikan opintojen robotiikkaan suuntautuva koulutus oli herättänyt mielenkiintoni.

Robotiikka loi mielikuvan tulevaisuuteen tähtäävästä ja korkeaan teknologiaan liittyvästä koulutuksesta. Houkuttavuutta lisäsi myös se, että tutkinnon jälkeen oli hyvällä keskiarvolla mahdollista hakea suoraan erillishaussa yliopistoon diplomi-insinöörin “maisteritason” opintoihin. Minusta alkoi myös tuntua, että insinööriopinnoissa ja myöhemmin työelämässä voisin yhdistää useita kiinnostuksen kohteitani, kuten ihmiset ja luonnontieteet. Työelämässä organisaatiot ovat mielenkiintoisia myös psykologian näkökulmasta. Niiden toimivuuden ja hyvinvoinnin ymmärtämiseen tarvitaan paljon muutakin kuin insinööritieteitä. Kun päätös Kajaaniin jäämisestä oli tehty, aloin pian valmistautua pääsykokeisiin. Aikaa valmistautua ei ollut paljon, mutta kävin pääsykokeissa ja sain opiskelupaikan.

Opiskelua, lapsiarkea ja kesätöitä robotisoidun tuotannon parissa

Opinnot lähtivät hyvin käyntiin, vaikka lapsiarjen yhdistäminen opiskeluihin aiheutti välillä hieman haasteita, mutta sellaista se elämä pienten lasten kanssa on. Ensimmäisen vuoden opinnot sisälsivät paljon luonnontieteitä, mutta myös muuta, kuten esim. ylialaisia projektiopintoja, joiden kautta pääsi tutustumaan eri alaa opiskeleviin ihmisiin. Pohdiskelin jossain vaiheessa myös ulkomailla opiskelua ja se olisi ollut Kajaanin ammattikorkeakoulun kautta mahdollista, mutta en lopulta halunnut lähteä lasten luota kovin pitkäksi aikaa. Opiskelut etenivät ajallaan ja kaksi ensimmäistä kesää työskentelin Sartorius Biohitillä robotisoidun pipettituotannon parissa.

Parin vuoden opiskelun jälkeen haasteet lisääntyivät, kun yhdeksän vuotta kestänyt parisuhde tuli tiensä päähän ja päätimme lasteni äidin kanssa erota. Uuteen elämäntilanteeseen sopeutuminen otti aikansa, mutta se ei kuitenkaan viivästyttänyt opintojen etenemistä. Kolmantena vuonna opintojen pääpaino siirtyi pienryhmissä suoritettaviin yrityksiin suunnattuihin projektiopintoihin ja muihin ammattiaineisiin. Kolmen hengen ryhmämme oli tullut tutuksi jo aiemmista ryhmätöistä ja molemmat pitkät projektit tehtiin samalla porukalla Prometecille ja Imagonille. Projektien aiheet liittyivät automaatioon ja robotiikkaan.

Harjoittelu- ja työpaikka värähtelymittauksen parissa

Kolmantena vuonna ajatukset alkoivat suuntautua jo työharjoitteluun. Olin opintojen aikana kiinnostunut värähtelymittauksista, jotka eivät kuitenkaan kuuluneet kumpaankaan suuntaavaan opintokokonaisuuteen, jotka olin aiemmin valinnut.

Kuulin opettajaltani mielenkiintoisesta harjoittelupaikasta, jossa työtehtävät liittyivät värähtelymittauksiin ja kunnonvalvontaan. Otin yhteyttä yritykseen, pääsin haastatteluun ja sain harjoittelupaikan. Sovimme Normaint Oy:n kanssa määräaikaisen työsopimuksen, johon oli yhdistetty kesätyöt ja työharjoittelu. Tämän seurauksena valitsin valinnaisiksi opinnoiksi kaikki värähtelymittauksiin liittyvät kurssit.

Värähtelymittauksia käytetään mm. pyörivien koneiden kunnon käynninaikaisiin tarkastuksiin sekä vikojen diagnosointiin. Ne tarjosivat kunnonvalvonnan menetelmänä paljon mielenkiintoisia aiheita joihin perehtyä. Värähtely itsessään on aaltoliikettä, joka on perustavanlaatuinen ilmiö maailmankaikkeudessa. Aaltoilu ja värähtely liittyy jollain tavalla lähes kaikkeen ja se on monenlaisen arkipäiväiseltä tuntuvankin ilmiön taustalta. Kiinnostukseeni fysiikkaa kohtaan taas liittyy halu ymmärtää miten maailma toimii, joten valmistautuminen työharjoitteluun sujui omalla painollaan myös vapaa-ajalla opiskellen.

Aloitin työsuhteen Normaintilla kolmannen opiskeluvuoden jälkeen kesällä. Sain pian aloittamisen jälkeen vastuuta ja koin värähtelymittauksiin, öljyanalyyseihin ja muihin kunnonvalvonnan menetelmiin liittyvät työtehtävät haastaviksi ja mielenkiintoisiksi. Harjoittelun jälkeen uusin sopimuksen ja tein yritykselle myös opintoihini sisältyvän insinöörityön.

Priorisointia

Noihin aikoihin lapset alkoivat asumaan luonani suurimman osan ajasta eikä aika ja energia enää millään riittäneet töiden, arjen ja koulun ohella lopputyöraportin kirjoittamiseen. Priorisoin tuolloin lapset etusijalle, jatkoin töissä ja jätin valmistumisen myöhemmälle.

Työt olivat monipuolisia ja haastavia. Sain vastuun kunnonvalvonnan toiminnoista ja mielenkiintoisista kehitysprojekteista sekä osallistuin myös palveluiden myyntiin. Neuvottelin työsopimukseni osa-aikaseksi, jotta tasapaino arjen ja työ välillä säilyi. Arjen pyörittäminen yksin kahden pojan kanssa oli toimivampaa ja mielekkäämpää kun työpäiviin tuli joustovaraa. 20 % tiputus palkassa maksoi itsensä takaisin parempana elämänlaatuna ja kaikki osapuolet voittivat tässä järjestelyssä, vaikka toive osa-aikaisuudesta aluksi ihmetystä herättikin.

Kolmen vuoden työssäolon jälkeen järjestin itselleni riittävän pitkän opiskeluvapaan, jonka aikana kirjoitin insinöörityön raportin lopulta valmiiksi. Valmistuin vihdoin koronan vuonna 2020, vaikka käytännössä olin itseni mieltänyt insinööriksi jo pidemmän aikaa. Valmistuminen tuntui silti yllättävän hyvältä.

Kajaanin ammattikorkeakoulu oli hyvä paikka opiskella ja opiskeluajasta jäi paljon hyviä muistoja ja ystäviä. Nuo vuodet sisälsivät paljon muutakin kuin vain kokeisiin pänttäämistä. Musiikin harrastaminenkin oli saanut uutta kipinää parin valmistujaisjuhlan ja muiden esiintymisten jälkeen. Koulusta löytyi nimitttäin useampia innokkaita musiikin harrastajia. Keikkailua ja soittelua on jatkettu edelleen, ainakin silloin kun satutaan samaan kaupunkiin.

Koronan myötä katselemaan uusia haasteita

Olin saanut Normaintilla paljon vastuuta ja päässyt työskentelemään monien mielenkiintoisten ja haastavien asioiden parissa ja ajattelen, että sain viettää ensimmäiset työvuoteni opiskelun jälkeen harvinaislaatuisessa asemassa, josta olen kiitollinen. Normaintilla toiminta oli rohkeaa ja aktiivisesti uusia mahdollisuuksia etsivää. Korona oli aiheuttanut kuitenkin monenlaisia seurauksia, mikä osaltaan vaikutti siihen, että aloin lopulta suunnata katseitani kohti uusia haasteita.

Niihin aikoihin huomasin rekrytöintipalvelu Sihti Oy:n etsivän toimittajalaatuinsinööriä määräaikaiseen työsuhteeseen Valmet Automationille, kyseessä oli uusi toimenkuva Kajaanissa. Tiedustelin paikasta lisää ja se osoittautui erittäin mielenkiintoiseksi. Kävin Valmetin lisäksi myös toisessa paikassa työhaastattelussa. Pian minulla oli positiivinen ongelma ratkaistavaksi, kolmen eri vaihtoehdon väliltä. Määräaikaisuus ei ollut aikaisemminkaan ollut minulle ongelma ja päätin ottaa vastaan työn Valmetilla.

Ajatukset jatko-opiskelusta eivät ole enää pitkään aikaan olleet vahvasti mielen päällä, koska työelämä itsessään on tuonut mukanaan paljon mielenkiintoisia haasteita sekä mahdollisuuksia oppia ja kehittyä.  Toimittajalaatuinsinöörinä Valmet Automationilla pääsen käyttämään monipuolisesti vahvuuksiani, tutkimaan ja ratkaisemaan ongelmia osana osaavaa työyhteisöä. Yrityksen kestävän kehityksen arvot mukailevat omiani. Laatu on hyvin laaja ja mielenkiintoinen aihealue, jossa on hyötyä vahvasta todennäköisyyksien ja tilastomatematiikan ymmärtämisestä. Työni on sopivassa suhteessa sosiaalista ja teknistä sekä koen, että minulla on vapaus hoitaa se omalla tavallani. Toistaiseksi minulla on sovittuna töitä ensi kesään asti ja tiedän varmaksi ainakin sen, että silloin pidän kunnon kesäloman.

Jarkko Määttä tietokoneiden ääressä katsoo kameraa kohti.

Tutustu itseesi ja tee valintoja, joissa yhdistyvät järki, toiveet ja haaveet

Jos minulta kysyttäisiin vinkkiä työuran suhteen. Niin kehottaisin tutustumaan itseensä: omiin vahvuuksiin ja mielenkiinnon kohteisiin, millainen persoona on ja minkälainen työ voisi sopia itselle. Tämän pohjalta voi olla helpompaa tehdä oikeita valintoja, joissa yhdistyvät tasapainoisesti järki sekä omat toiveet ja haaveet.

Kun tekee valintoja, ei kannata liikaa pelätä että ne olisivat vääriä, koska jos ne eivät suoraan johtaisi sinne minne halusit, niin nekin johtavat oppimiseen ja uusiin mahdollisuuksiin ja valintoihin, jotka voi tehdä sillä viisaudella mitä aiemmasta kokemastaan on oppinut. Haastavissa tilanteissa, kuin muutenkin elämässä, on syytä pysyä rehellisenä ja myötuntoisena itseään ja toisia kohtaan, omia rajojaan kunnioittaen.

Toivotan siis jokaiselle rohkeutta kuunnella itseänsä ja myös toisia, mutta tehdä valintoja sen pohjalta minkä itse kokee oikeaksi.

Terveisin,

Jarkko Määttä

Insinööri konetekniikan koulutus
Toimittajalaatuinsinööri Sihti / Valmet Automation