Kajaanin kyläsuunnitelmat kuntoon – asuttavuusanalyysi tuo tietoa kylien ja kaupunginosien kehittämiseen
Asuttavuusanalyysilla saadaan havainnollinen kuva alueen tilanteesta ja vetovoimaisuudesta. Kajaanin kylä- ja kaupunginosayhdistyksillä on mahdollisuus toteuttaa asuttavuusanalyysi omalla alueellaan.
Kajaanin ammattikorkeakoulun (KAMK) hallinnoimassa Kajaanin kyläsuunnitelmat kuntoon -hankkeessa edistetään Kajaanin kylä- ja kaupunginosayhdistysten suunnitelmallista ja omaehtoista kehittämistä.
Yhtenä työkaluna kehittämistyössä käytetään asuttavuusanalyysiä. Asuttavuus- eli habitability-analyysi on alueellisen ja paikallisen kehittämisen työkalu, jonka avulla voidaan tunnistaa alueen vahvuudet, heikkoudet ja kehittämiskohteet sekä tukea päätöksentekoa esimerkiksi aluekehityksessä.
– Kajaanin kylä- ja kaupunginosayhdistyksillä on nyt hieno mahdollisuus toteuttaa asuttavuusanalyysi omalla alueellaan. Analyysin avulla saadaan tietoa ja kehittämisideoita asukkailta suoraan yhdistyksille ja kaupungille, kertoo projektipäällikkö Päivi Korttilalli Kajaanin ammattikorkeakoulusta.
Asukaslähtöistä, suunnitelmallista ja eri ikäisten tarpeet huomioivaa kehittämistä
Asuttavuusanalyysi keskittyy seitsemään osa-alueeseen: paikan identiteetti, ekosysteemit, makea vesi, energia, paikallistalous, julkiset palvelut ja hyvinvoivat ihmiset. Osa-alueita mitataan 45 indikaattorilla. Osa-alueiden ja indikaattorien kautta asukkaat määrittelevät ja kehittävät alueen vetovoimaisuutta.
– Autamme yhdistyksiä asuttavuusanalyysiin perehtymisessä ja sen hyödyntämisessä. Alueiden asukkaat ovat kuitenkin alueensa parhaita asiantuntijoita, joten itse analyysin toteuttavat asukkaat, sanoo Korttilalli ja jatkaa.
– Olemme kesän aikana paikalla useissa Kajaanin kylä- ja kaupunginosayhdistysten tilaisuuksissa, ja viimeistään syksyllä järjestämme kiinnostuneille yhdistyksille työpajoja aiheesta. Meitä voi myös kutsua mukaan yhdistysten tapahtumiin.
Asuttavuusanalyysin tuloksia hyödynnetään Kajaanin kylä- ja kaupunginosaohjelman laatimisessa, ja niitä voidaan hyödyntää kyläsuunnittelussa. Kyläsuunnittelun ja asuttavuusanalyysin tueksi on käynnissä myös asukaskysely, jolla saadaan tärkeää tietoa asukkaiden näkemyksistä omasta kylästä tai kaupunginosasta. Kysely on avoinna 31.7.2026 saakka.
Kajaanin kyläsuunnitelmat kuntoon -hankkeessa edesautetaan Kajaanin kylä- ja kaupunginosayhdistysten kehittämistä. Tavoitteena on että, Kajaanissa on yhteisöllisiä, turvallisia ja aktiivisia kyliä ja kaupunginosia, joiden kehittäminen on asukaslähtöistä, suunnitelmallista sekä eri ikäisten tarpeet huomioon ottavaa. Hanke on Euroopan unionin osarahoittama.
Lisätietoja:
projektipäällikkö Päivi Korttilalli, Kajaanin ammattikorkeakoulu, paivi.korttilalli@kamk.fi, p. 040 153 4583
Kajaanin kyläsuunnitelmat kuntoon -hanke
Vastaa asukaskyselyyn
Kajaanin kyläsuunnitelmat kuntoon -hankkeessa selvitetään kyselyn avulla Kajaanin kylien ja kaupunginosien nykytilaa ja tarpeita. Vastauksia hyödynnetään kyläsuunnitelmien tekemisessä. Kysely on avoinna 31.7.2026 saakka.