Liikunta ja hyvinvointi INSHAPE-hankkeen ytimessä – kumppanit tapasivat Kainuussa 12.–13.3.2026

Logot: I3-INSHAPE sekä EU-lippu ja teksti Euroopan unionin osarahoittama.

INSHAPE-hankkeen tapaaminen järjestettiin Kainuussa 12.–13.3.2026. Kajaanin ammattikorkeakoulu (KAMK) ja Jyväskylän yliopisto isännöivät kansainvälisiä kollegoita ja ystäviä Vuokatissa ja Kajaanissa, ja tapaamisen tavoitteena oli kehittää yhdessä eurooppalaisten aktiivista elämäntapaa.

– Suuri kiitos osallistujille, Jyväskylän yliopiston Vuokatin yksikölle ja lippulaivayrityksellemme CSE:lle erinomaisesta yhteistyöstä näiden päivien aikana – ja koko hankkeen ajan. Meillä on Kainuussa poikkeuksellisen hyvää osaamista ja erinomaiset puitteet, sanoo projektipäällikkö Katri Takala Kajaanin ammattikorkeakoulusta.

Tapaamisessa oli osallistujia Hollannista, Espanjasta, Unkarista sekä eri puolilta Suomea: Kainuusta, Lapista ja Päijät-Hämeestä.

Ryhmäkuva INSHAPE-tapaamisen osallistujista.
INSHAPE-tapaamisen osallistujat.

INSHAPE-hanke perustuu kunkin alueen älykkään erikoistumisen strategioihin. Hankkeen tavoitteena on kehittää INSHAPE Connect -ekosysteemi, joka vauhdittaa innovaatioita liikunnan ja hyvinvoinnin alalla eri puolilla Eurooppaa.

INSHAPE-hankkeessa datan hyödyntämisellä on merkittävä rooli. Yrityksille tuotetaan digitalisaatioon ja datapalveluihin liittyviä ratkaisuja, ja palveluja testataan useissa tuotekehityscaseissa, joissa mukana ovat lippulaivayritykset, yhteiskehittäjät sekä avoimen haun kautta mukaan tulleet yritykset.

Hankkeessa tuetaan myös eurooppalaisten yritysten tuotekehitystä liikunnan ja hyvinvoinnin alalla sekä luodaan Innovation Support Programme, joka ottaa huomioon yritysten erilaiset tarpeet. Hanke on Euroopan unionin osarahoittama.

Henkilöitä istumassa luokassa ja kuuntelemassa heidän edessään seisovaa puhujaa.
Rehtori Matti Sarén toivotti vieraat tervetulleiksi Kajaanin kampukselle.

Lisätietoja:

projektipäällikkö Katri Takala, Kajaanin ammattikorkeakoulu, katri.takala@kamk.fi
IBS Manager Tommi Kyllönen, Kajaanin ammattikorkeakoulu, tommi.kyllönen@kamk.fi
INSHAPE-hanke