Kimppakyytien käyttöä kartoittanut kysely paljastaa: käytön esteenä tiedon puute 

Kajaanin ammattikorkeakoulun Kimppakyyti Kainuu -hanke toteutti kyselyn, jolla selvitettiin kimppakyytien tunnettuutta, käyttöä ja järjestelytapoja. Kyselyyn vastasi 72 henkilöä. Vastaajista 70 % oli naisia ja 30 % miehiä.

Yli puolet vastaajista (56%) oli käyttänyt kimppakyytejä ja tyytyväisyys oli korkea. Eniten ajettiin yhdessä työmatkoja. Käyttämättömyyden syyksi ilmoitettiin useimmiten, ettei kimppakyydeistä tiedetä. Vastaajat toivoivat enemmän näkyvyyttä ja markkinointia kimppakyytipalveluille sekä helppokäyttöisiä sovelluksia, joissa olisi keskitetysti tarjontaa.

Kimppakyytejä käytetään ensisijaisesti työ- ja opiskelumatkoihin. Toissijaisena käyttötarkoituksena korostuivat vapaa-ajan matkat ennen ostosmatkoja. Kimppakyytejä käytti harvemmin kuin kuukausittain 55 % vastaajista, mutta viikoittain tai kuukausittain kertoi käyttävänsä yhteensä 40 %.

Tyytyväisyys kimppakyyteihin oli korkea: vastaajista 90 % oli erittäin tai melko tyytyväisiä. Useimmiten matkustettiin kahdestaan tai kolmen hengen porukassa. Kyydit järjestyivät pääosin tuttavapiirin kautta (85%), mutta niitä hankittiin myös sosiaalisen median (esim. Facebook) kimppakyytiryhmien tai viestipalveluiden (WhatsAppin ja Snapchat) välityksellä. Kimppakyytialustoja ei ollut käyttänyt 63 % vastaajista.

Kimppakyydin valintaan vaikutti eniten käytännöllisyys ja aikataulujen sopivuus. Hinta oli ensisijainen tekijä noin kolmannekselle. Toissijaisena syynä korostuivat sosiaaliset tekijät, kuten halu matkustaa yhdessä muiden kanssa. Myös polttoaineen hinnan nousu mainittiin motivaattorina.

Projektipäällikkö Airi Rummukainen muistuttaa, että kimppakyyti on paitsi käytännöllinen myös ympäristöystävällinen valinta, joka tukee Kainuun puhtaan luonnon säilymistä.
– Tietoa kimppakyydeistä on hankkeen aikana jaettu eri kanavissa. Olemme myös kertoneet palvelualustoista, joilla kimppakyytejä voi tarjota ja hakea. Näyttää siltä, että toiveita ollaan jo jonkin verran täytetty, kertoo Rummukainen.

Kajaanin ammattikorkeakoulun Kimppakyyti Kainuu: Kuhmo&Suomussalmi -hanke edistää kimppakyytien käyttöä ja helpottaa Kainuun harva-alueen saavutettavuutta 1.9.2024-30.8.2025. Rahoitus Kainuun ELY/Euroopan maaseuturahasto.
Kimppakyyti Kainuu: Kuhmo & Suomussalmi – Maaseutuverkosto

Lisätietoja:
Kajaanin ammattikorkeakoulu
projektipäällikkö, Airi Rummukainen
p. 040 190 3475
airi.rummukainen@kamk.fi