KAMKin kevään ensimmäinen englanninkielisten koulutusten yhteishaku päättyi – uusi hakemusmaksu hillitsi hakijoiden määrää 

Korkeakoulujen valtakunnallisen kevään yhteishaun ensimmäinen hakuaika päättyi keskiviikkona 22.1.2025 klo 15.00. Haun päättyessä Kajaanin ammattikorkeakouluun (KAMK) oli 2857 hakijaa.

Joulukuussa 2024 ammattikorkeakoulu ja yliopistolakiin tehtiin muutos, jossa määrättiin, että korkeakoulujen tutkintoon johtavaan koulutukseen  EU/ETA-maiden ulkopuolelta hakeutuvilta peritään 100 euron hakemusmaksu. Tämä on vähentänyt myös KAMKin hakijoiden määrää viime vuoden 4500 hakijasta. Sama trendi näkyy myös muihin korkeakouluihin hakeutuneiden määrissä. Suomalaisilta ja EU-kansalaisilta ei peritä hakemusmaksua. Opetushallitus kerää hakemusmaksun Opintopolun hakulomakkeella hakeutumisen yhteydessä. Sen vuoksi tämän hetkinen hakijoiden määrä on arvio ja varmistuu vasta tammikuun loppupuolella.

“Hakijoilla on 7 päivää aikaa maksaa hakemusmaksu ja tämä voi muuttaa myös lopullista hakijoiden määrää. Mikäli hakija ei hakemusmaksua maksa, hakemus passivoidaan. Tämän vuoksi tiedämme vasta 29.1.2025 lopullisen hakijoiden määrän tutkintoihimme,” kertoo Sari Suvela KAMKin hakijapalveluista.

“Hakemusmaksulla pyritään varmistamaan opiskelijoiden perehtyminen opiskeluun ja Suomeen asettumiseen opiskelijaksi. Niin ikään käyttöön otettu yhteinen, kansainvälinen kielikoe pyrkivät varmistamaan hakijoiden osaamisen ja karsimaan hakijat, joiden englanninkielen osaaminen ei olisi riittävä opintoihin. Uskon, että nämä seulat läpäisseet hakijat ovat valmiimpia oppimaan myös suomenkieltä ja työllistymään entistä paremmin Suomeen”  kertoo rehtori Matti Sarén.

Kajaanin ammattikorkeakoulun koulutuksista ensimmäisessä yhteishaussa mukana oli yksitoista englanninkielistä koulutusta. Haussa oli yhteensä 235 aloituspaikkaa. Suosituin hakukohde oli Bachelor´s Degree in Nursing. Koulutukseen haki kaikkiaan 891 hakijaa yhteensä 20 aloituspaikkaan.

”Vastaamme sairaanhoitajakoulutuksellamme alueen työvoimatarpeeseen. Tulevaisuudessa tarvitaan enenevissä määrin uusia osaajia ja uusi koulutuksemme on osoittanut, että kiinnostusta alalle on. Olemme kehittäneet kansainvälisten ohjelmien stipendikäytäntöjä. Suomenkielen osaamisen osoittamisesta kansallisella kokeella voi saada stipendin, joka kattaa osan lukukausimaksuista”, toteaa  Sarén.

Kevään ensimmäisen yhteishaun online- valintakokeet järjestetään helmi-huhtikuussa. Opiskelijavalinnan tulokset ilmoitetaan 28.5.2025 mennessä.

 

Lisätietoja:  
rehtori Matti Sarén
Puh. 044 7101 600, matti.saren(at)kamk.fi

Hakijapalvelut
puh. 040 6548 475, hakijapalvelut(at)kamk.fi