Etusivu / fi / KAMK / Ajankohtaista / Valtioneuvostolta vahva tuki KAMK:n tulevaisuudelle

Uutisarkisto

Valtioneuvostolta vahva tuki KAMK:n tulevaisuudelle

12.12.2013 15.00

Valtioneuvosto on myöntänyt uudet toimiluvat ammattikorkeakoulujen ylläpitäjille. Uusien toimilupien mukainen toiminta alkaa 1.1.2014. Toimiluvat myönnettiin hakemusten perusteella yhteensä 24 ammattikorkeakoululle.

Toimilupien myöntämisessä korostuivat alueellinen ja valtakunnallinen koulutustarve sekä hakijoiden toiminnalliset ja taloudelliset edellytykset ammattikorkeakouluille säädettyjen tehtävien järjestämiseen tuloksellisesti ja laadukkaasti. Myönnettyihin toimilupiin sisältyy 20 ammattikorkeakoulun osalta kehittämisvelvoitteita.

Toimiluvissa määrätään mitä ammattikorkeakoulututkintoja ja niihin liitettäviä tutkintonimikkeitä kunkin ammattikorkeakoulun tulee antaa. Lisäksi toimiluvissa määrätään oikeudesta antaa ylempiä ammattikorkeakoulututkintoja sekä oikeudesta järjestää ammatillista opettajankoulutusta. Toimilupa määrittää myös ammattikorkeakoulun opetus- ja tutkintokielen.

Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti Kajaanin ammattikorkeakoulu (KAMK) on koulutustarpeen vaatima ja hakijalla on toiminnalliset ja taloudelliset edellytykset ammattikorkeakoululain 4 §:ssä mainittujen tehtävien asianmukaiseen järjestämiseen toiminnan laatu, vaikuttavuus ja tehokkuus huomioon ottaen. Koulutusvastuu myönnetään hakemuksen mukaisesti.

Toimiluvassa KAMK:lle myönnettiin koulutusvastuu liiketalouden, tekniikan, sosiaali- ja terveysalan, matkailu- ja ravitsemisalan sekä liikunnan ammattikorkeakoulututkintoihin nykyisessä toimintalaajuudessa. Uutena tutkintona KAMK sai luvan liikunnan ylemmän AMK-tutkinnon tarjoamiseen. Kehittämisvelvoitteita ei KAMK:lle kohdennu.

KAMK:n rehtori Turo Kilpeläinen on päätöksen saatuaan iloinen koko organisaation ja alueen puolesta. ”Toistaiseksi voimassa olevan toimiluvan saanti ilman kehittämisvelvoitteita osoittaa työmme tulosten ja vaikuttavuuden lisäksi KAMK:n valtakunnallista arvostusta. Toimilupapäätös on yksi keskeisimmistä askelista kohti tavoitettamme, Suomen tekevintä korkeakoulua. Rahoitusmallin muuttuminen täysin tulosperustaiseksi haastaa jokaisen ammattikorkeakoulun jatkuvaan toiminnan ja tuloksellisuuden kehittämiseen. Nyt viimeistään on selvää, että tulevaisuus on omissa käsissämme.”

Lisätietoja
Rehtori Turo Kilpeläinen, puh. 044 7101 600, turo.kilpelainen(a)kamk.fi