Etusivu / fi / KAMK / Ajankohtaista / Lumimiilu tulee jälleen

Uutisarkisto

Lumimiilu tulee jälleen

28.1.2013 10.00

Luminen kaupunkikuva vilkastuu jälleen vuosittaisella Lumimiilun rakentamisella. Kajaanin ammattikorkeakoulun, ammattiopiston ja kaupungin yhteistyössä rakentama tapahtumapuisto tarjoaa renessanssiaikaan sijoittuvan lumipuutarhan. Lumimiilun liukumäet ja labyrintit tarjoavat reipasta aktiviteettia ja talvisia elämyksiä.

Tänä vuonna kolmatta kertaa järjestettävä luminen tapahtumapuisto Lumimiilu avautuu lauantaina 16.2.2013 kello 18.30 Suvantorantaan. Lumipuiston rakentamisessa käytetään 200 - 300 kuutiometriä lunta. Rakentamisessa käytetään myös jäätä. Rakenteet ovat korkeimmillaan neljä metriä korkeita.

Rakennustyöt alkavat tammikuun lopussa ja arvioitu työtuntien määrä on 1 500-2 000 tuntia.
Lumimiilua rakennetaan kolme viikkoa ja mukana on kymmeniä opiskelijoita Kajaanin ammattikorkeakoululta ja Kainuun ammattiopistolta. Ammattikorkeakoulun liiketalouden ja matkailualan opiskelijat ovat vastuussa tapahtuman markkinoinnista ja avajaisten suunnittelusta, sekä mukana rakentamisessa on matkailu- ja liikunta-alan opiskelijoita. Kainuun ammattiopistosta on edustettuina puutarha-ala, kulttuuriala, logistiikka-ala sekä maarakennusala.

 
Lisätietoja tapahtumasta:

Renne Sänisalmi
opettaja
Kainuun ammattiopisto
puh. 044 797 4512
renne.sanisalmi(@)kao.fi

Elina Jääskeläinen
opettaja
Kajaanin ammattikorkeakoulu
puh. 044 7101 338
elina.jaaskelainen(@)kamk.fi