Etusivu / fi / KAMK / Ajankohtaista / Kajaanin AMK:n osakeyhtiöittäminen etenee

Uutisarkisto

Kajaanin AMK:n osakeyhtiöittäminen etenee

20.9.2013 11.00

Kajaanin kaupunginvaltuusto päätti 29.4.2013, että Kajaanin ammattikorkeakoulun ylläpitäjäksi perustetaan Kajaanin kaupungin sataprosenttisesti omistama osakeyhtiö. Samalla valtuusto teki periaatepäätöksen siitä, että Kajaanin ammattikorkeakoulu -liikelaitoksen toiminta siirtyy liikkeenluovutuksena perustettavalle osakeyhtiölle 1.1.2014 alkaen, mikäli yhtiö saa ammattikorkeakoulutoimintaan oikeuttavan toimiluvan. Olemassa olevat toimiluvat lakkaavat vuoden vaihteessa osana valtakunnallista AMK-uudistusta. Toimilupahakemukset tulee toimittaa opetus- ja kulttuuriministeriöön 30.9.2013 mennessä. Ammattikorkeakoulun varsinainen toiminta jatkuu liikelaitoksena kuluvan vuoden loppuun.

Yhtiöittämiseen liittyy henkilöstöä koskevia käytännön muutoksia, joista merkittävin on kunnallisten virka- ja työehtosopimusten vaihtuminen palvelulaitosten työnantajayhdistysten (PTY) työehtosopimuksiin. Liikkeenluovutuksen yhteydessä kaikki virkasuhteet lakkaavat ja heille tehdään työsopimukset, joissa työnantajana on Kajaanin Ammattikorkeakoulu Oy. Työsopimussuhteiselle henkilöstölle ei tehdä uusia kirjallisia työsopimuksia, vaan siirtohetkellä työsopimus ja työsopimuksen mukaiset velvollisuudet ja oikeudet siirtyvät uudelle työnantajalle.

Koska muutos koskee koko henkilöstöä, Kajaanin AMK:ssa käynnistettiin 20.9.2013 kunnallinen YT-neuvottelu liikkeenluovutuksen määräyksiä noudattaen. Henkilöstö siirtyy palvelussuhteen katkeamatta uuden työnantajan palvelukseen entisin palvelussuhteen ehdoin. YT-prosessi saatetaan loppuun syksyn aikana.

Rehtori Turo Kilpeläisen mukaan liikkeenluovutuksessa on kyse toiminnan ja henkilöstön teknisestä siirrosta perustettavalle yhtiölle. Neuvottelut käytiin hyvässä hengessä ja yhteisymmärryksessä. Yhtiö on hyväksytty KEVAn jäseneksi, mikä varmistaa henkilöstön eläke-etuuksien jatkuvuuden, eikä heikennä henkilöstön asemaa siltäkään osin. Yhtiöittäminen on osa laajempaa kokonaisuutta, joka vastaa valtakunnallisiin korkeakoulupoliittisiin tavoitteisiin. Yhtiöittämisellä on vaikutusta myös syyskuun loppuun mennessä ministeriölle jätettävään toimilupahakemukseen.

Lisätietoja:
Rehtori Turo Kilpeläinen, puh. 044 7101 600, turo.kilpelainen(at)kamk.fi