Etusivu / fi / KAMK / Ajankohtaista / Matkailualan ammattilaiseksi Kuusamossa

Uutisarkisto

Matkailualan ammattilaiseksi Kuusamossa

15.2.2013 14.15

Kajaanin ammattikorkeakoulun ja Kuusamon kaupungin yhteistyönä toteutettava, 3,5 vuotta kestävä, aikuisrestonomikoulutus alkaa Kuusamossa syksyllä 2013.  

Koulutus on suunnattu matkailun parissa työskenteleville tai alasta haaveileville henkilöille. Pohjakoulutusvaatimuksena on ammattikorkeakoulujen yleinen hakukelpoisuus sekä kaksi vuotta yleistä työkokemusta.  Koulutus toteutetaan monimuoto-opetuksena, joka sisältää lähi-, verkko-ja etäopetusta. Aloituspaikkoja on 20 ja koulutuksen kautta saadaan ammattikorkeakoulututkinto.

Aikuisena opiskelu voi olla on haastavaa perheelliselle tai työn ohessa opiskelevalle. Oman ammattitaidon kehittäminen ja tietojen päivittäminen on kuitenkin tärkeää tämän päivän työelämässä, jossa tarvitaan monipuolista osaamista. Matkailun koulutusohjelman opinnot antavat valmiudet alan kehittämis-, myynti-, markkinointi-, tuotanto- ja esimiestehtäviin sekä itsenäiseksi yrittäjäksi.

Koulutusohjelman opinnoissa tullaan painottamaan elämysaktiviteetteihin ja hyvinvointimatkailuun. Erityispaino opiskelussa tulee olemaan myös Venäjän tuntemuksella.

Kajaanin ammattikorkeakoulu on kouluttanut restonomeja, matkailualan ammattilaisia, Pohjois-Suomen alueella sekä Kuusamossa että Oulussa jo vuodesta 2004 lähtien.


Lisätietoja koulutuksesta Kajaanin ammattikorkeakoulun sivuilta www.kamk.fi



Lisätietoja

Annamaija Juntunen     
Kajaanin ammattikorkeakoulu  
koordinaattori     
p. 0447101014  

Pasi Korhonen
Kajaanin ammattikorkeakoulu
koulutusohjelmavastaava
p. 0447101360