oppimisentp.jpg
Etusivu>Oppimisen työkalupakki>Kirjoittamisen työkalut>Prosessikirjoittaminen

Prosessikirjoittaminen

 
1. Valmistautuminen
2. Raakaversion kirjoittaminen
3. Muokkaus
4. Viimeistely ja oikoluku
5. Julkistaminen

Prosessikirjoittamisessa teksti syntyy useiden välivaiheiden kautta. Kirjoittamisessa ei yritetä heti tuottaa valmista tekstiä vaan tekstiä muokataan ja kehitellään edelleen.

Kirjoitusprosessin edetessä ajatus ja ilmaisu kehittyvät vähitellen. Kirjoitusprosessi onkin omien ajatusten jäsentämistä ja selventämistä. Ajattelu ja lukeminen ovat erittäin tärkeitä kirjoitusprosessin osia. Prosessikirjoitus on oman ajattelun, lukemisen, kirjoittamisen ja muilta saadun palautteen vuoropuhelua.

Ohessa esitellään pelkistetysti prosessikirjoittamisen vaiheet. Kyseessä on kuitenkin vain malli, jota ei ole tarkoitus noudattaa kaavamaisesti. Prosessikirjoittamiseen kuuluu olennaisesti joustavuus ja yksilöllisyys. Prosessi voi muodostua erilaiseksi eri ihmisillä ja eri kirjoituskerroilla.

Prosessikirjoittamiselle on ominaista, että kirjoittaminen ei etene järjestelmällisesti alusta loppuun. Kun joku osa on kirjoitettu valmiiksi, toinen osa on työn alla ja jotakin osaa ei ole vielä mietitty ollenkaan.

 
1) Valmistautuminen

  • Palauta mieleesi ja kirjaa ylös aiheeseen liittyviä tietoja, kokemuksia ja mielipiteitä. Tässä voit käyttää apuna miellekarttaa, ajattelun hattuja, kuutiotekniikkaa tai kirjaamista.

  • Tutustu aiheeseen. Kokoa materiaalia mahdollisimman laajasti sensuroimatta mitään.

  • Hae tietoa eri lähteistä (esim. Internet, kirjasto).

 
2) Raakaversion kirjoittaminen

  • Jäsentele materiaalia ja luo kirjoitelmallesi selkeä runko.

  • Kirjoita ensimmäinen tekstiversio. Tätä raakaversiota kirjoittaessasi unohda kielenhuolto ja keskity asioiden kirjaamiseen.

  • Pyydä palautetta raakaversiostasi ja/tai arvioi tekstiäsi kriittisesti. Palautteen tarkoituksena on saada uusia näkökulmia ja ideoita kirjoittamiseen sekä selvittää, minkälaisen käsityksen lukija saa ajatuksistasi.

 
3) Muokkaus

  • Rajaa aihettasi. Erota epäoleellisen ja olennaisesta sekä yksityiskohdat pääasioista.

  • Pohdi ja täsmennä tekstisi rakennetta. Huomioi asiasisältö, tavoite ja lukija.

  • Syvennä aihettasi, hyödynnä lähdemateriaalia ja palautetta sekä selkeytä asioiden järjestystä.

  • Kiinnitä erityistä huomiota tekstin aloitukseen ja yhteenvetoon. Hyvä aloitus vangitsee lukijan mielenkiinnon ja lopetus jää viimeisenä lukijan mieleen.

  • Tarkastele virkkeiden ja kappaleiden rakentumista, näkökulmaa ja havainnollistamista.

  • Pyydä palautetta tekstistäsi ja/tai arvioi tekstiäsi kriittisesti.

 
4) Viimeistely ja oikoluku

  • Tarkasta kieliasu.

  • Viimeistele tekstisi ulkoasu.

5) Julkistaminen

  • Kun kirjoitelmasi on edennyt tähän vaiheeseen, on aika luovuttaa työ eteenpäin.

 kirj1.jpg