oppimisentp.jpg
Etusivu>Oppimisen työkalupakki>Kirjoittamisen työkalut>Kirjoittamisen avut>Miellekartta

Miellekartta

 
Miellekartta on luovan ajattelun ja jäsentämistä auttava työväline. Sen avulla voidaan havainnollistaa merkityssuhteita, kuvata rakenteita ja yhteyksiä. Miellekarttatekniikkaa voi soveltaa ideointiin, jäsentämään ajatuksia tai rakennetta, kokonaisuuksien hahmottamiseen, oppimisen syventämiseen tai muistiinpanojen tekemiseen.

  1. Kirjoita vaakasuuntaan asetetun paperin keskelle käsiteltävä asia. Ympyröi se.

  2. Mieti käsiteltävään asiaan liittyviä peruskäsitteitä tai pääasioita. Piirrä keskellä olevasta käsitteestä lähtevä viiva jokaiselle uudelle käsitteelle. Piirrä viivoja keskeltä ulospäin.

  3. Jatka samalla tavoin eteenpäin. Käsitteisiin voit liittää viivoilla uusia sanoja ja käsitteitä. Käsitteet jäsentyvät näin pääasioista yksityiskohtiin tai pienempiin asioihin. Käytä nuolia tai viivoja osoittamaan, miten eri käsitteet ajattelussasi liittyvät toisiinsa. Nuolien ja viivojen päälle voit kirjoittaa yhteyttä kuvaavan verbin. Ideana on olennaisten yhteyksien kuvaaminen. Voit käyttää havainnollistamiseen tekstin lisäksi myös kuvia, eri värejä ja symboleita.

 
Esimerkki miellekartasta
 kysymys.jpg