Etusivu>Opinnäytetyöpakki>SoTeLi

Mitä opinnäytetyöprosessi oli?


Opiskelija Miia Komulainen
Syksy 2006

Opinnäytetyö 

Ennen kuin varsinaisesti pääsee toteuttamaan oman opinnäytetyön aihetta, pitää olla hyvä suunnitelma, josta selviää prosessiin liittyvät asiat aikatauluineen. Ennalta mietityt toimintatavat ja aikataulun suunnittelu ovat kullan arvoisia. Aina tulee varautua siihen, että hyvin ja perusteellisesti mietitty aikataulu ei välttämättä pidä todellisessa tilanteessa. Sitähän se elämä on, jatkuvaa muutosta ja siihen sopeutumista!

Kun kaikki ei mene suunnitellusti, opinnäytetyö ei siihen kaadu. Tärkeintä onkin itse sopeutua muutoksiin ja ennen kaikkea raportoida muutokset perustellusti opinnäytetyöhönsä. Sopeutumiskyky ja joustavuus ovat erittäin tärkeitä ominaisuuksia opinnäytetyötä tekevälle opiskelijalle samoin kuin työelämän työntekijälle.

Ohjauksen merkitystä ei voi mielestäni milloinkaan korostaa liikaa. Ohjausta tulee itse hakea aktiivisesti, sillä sitä ei tulla opiskelijalle tarjoamaan. Kun ohjaajat, sekä opettajat että työelämän edustajat, ovat ajan tasalla opinnäytetyöprosessissa, niin vältytään tekemästä ehkä sitä turhaakin työtä. Opiskelijana voi tulla sokeaksi omille tekemisilleen. Säännöllisen ohjauksen avulla pysyy myös itse asiassa kiinni. Saa näkökulmia ja uusia vinkkejä, miten tästä jatkaa.

Suunniteltuihin ohjaustapaamisiin on valmistauduttava hyvin ja perusteellisesti. Mitä enemmän on miettinyt kysymyksiä ennakkoon, sitä paremmin voi saada ohjausta omaan prosessiin ja oppimiseen. Hyvä valmistautuminen osoittaa myös ohjaajille, että olen motivoitunut tekemään opinnäytetyötäni.

Voimia, joustavuutta, aktiivisuutta ja motivaatiota tarvitaan rutkasti, joten näitä voimavaroja on silkkaa tyhmyyttä tuhlata siihen, että yrittää vain itse pakertaa yksinään. Voimavaroja on jokaisella vain rajallisesti. Oma kokemukseni hyvässäkin ohjauksessa on se, että omat voimat tuntuvat välillä olevan melko vähissä.

Aineiston keräämisen jälkeen (itselläni aineistolähtöinen prosessi) alkaa varsinainen ajatustyö. Millaista tietoa olen saanut ja mitä saadusta tiedosta taas voi päätellä? Itse koin, että aineiston kerääminen haastattelemalla ja sen luokitteleminen oli haastavampaa kuin mitä olin alkuun kuvitellut. Haastateltavien asemaan ja ajatuksiin asettautuminen oli välillä raskastakin.

Opinnäytetyön tekemisessä vaihtelee tiivis tekeminen ja toisaalta työn totaalinen unohtaminen. Uskon, että parhaimpaan lopputulokseen pääsee, kun antaa itselleen aikaa myös muuhun tekemiseen kuin vain opinnäytetyöhön. Parhaat oivallukset ja ahaa-elämykset tulevat monta kertaa silloin, kun niitä vähiten voisi odottaa!

Opinnäytetyön tekeminen antaa paljon muutakin kuin vain kirjallisen raportin. Olen oppinut tuntemaan itseäni aikaisempaa paremmin ja olen usein jopa yllättynyt taidoistani, jotka ovat tulleet myönteisesti esille tässä haastavassa, pitkässä, monivaiheisessa ja mielenkiintoisessa opinnäytetyöprosessissa. Kaiken kaikkiaan koen, että olen kehittynyt niin ihmisenä kuin ammattiin valmistuvana sairaanhoitajanakin tämän rikkaan opinnäytetyöprosessini aikana.

Vain tuumasta toimeen…

Posteri opinnäytetyöstä.