Etusivu>Opinnäytetyöpakki>Restonomi

Opinnäytetyöprosessi

 

Valmentavat opinnot

Opiskelija perehtyy opinnäytetyötä edeltävissä opinnoissaan tutkimus- ja kehittämistoiminnan perusteisiin. Opiskelijalla tulee olla edeltävien opintojen suorittamisen myötä perusvalmiudet tehdä korkeakoulutasoinen opinnäytetyö. Opinnäytetyön tekemisen edellytyksenä on kyky kriittiseen ajatteluun, riittävät perusvalmiudet aihealueen substanssista sekä riittävä menetelmällinen ja tutkimuksellinen osaaminen. Tehtävän opinnäytetyön luonteen mukaisesti korostuvat joko tutkimukselliset tai kehittämistoimintaan liittyvät valmiudet ja osaaminen.


Opinnäytetyö restonomikoulutuksessa

Opinnäytetyön tekeminen edellyttää kykyä suorittaa systemaattista ja pitkäjänteistä tutkimus- tai kehittämistyötä. Siinä korostuvat analyyttisyys, kriittisyys (lähdekritiikki, itsekritiikki), loogisuus ja argumentaatiokyky eli kyky perustella tehtyjä ratkaisuja ja valintoja. Työn tekemisessä tarvitaan kykyä löytää ja hyödyntää olemassa olevaa tietoa, kykyä arvioida omaa työtään, sekä hyvää suullisen ja kirjallisen viestinnän hallintaa.

 

Opinnäytetyöprosessi etenee vaiheittain. Opinnäytetyölle on luonteenomaista aiheen käytännönläheisyys ja konkreettisuus, tiivis työelämäyhteys ja tulosten hyödynnettävyys.

Opinnäytetyön tavoitteena on kehittää ja osoittaa opiskelijan valmiuksia soveltaa tietojaan ja taitojaan ammattiopintoihin liittyvässä käytännön asiantuntijatehtävässä (A353/2003). Tavoitteen saavuttaminen edellyttää opinnäytetyöntekijältä omien valmiuksien tunnistamista ja valmiutta kehittyä sekä käytännön asiantuntijatehtävän mukaista aihetta. Ammattikorkeakoulun opinnäytetyölle on ominaista vahva työelämälähtöisyys.


Opinnäytetyön aiheen valinta

Opiskelijan tulee ensisijaisesti pyrkiä löytämään aihe, joka liittyy johonkin käytännön työelämän ongelmaan. Opinnäytetyön tekijää kiinnostava ja työelämän kehittämistarpeita palveleva opinnäytetyö hyödyttää sekä työn tekijää, toimeksiantajaa että ammattikorkeakoulua. 

Opiskelijan kannattaa aktiivisesti etsiä opinnäytetyön aihetta esimerkiksi työ- ja harjoittelupaikaltaan. Muita mahdollisuuksia työelämälähtöisen aiheen löytämiseksi ovat mm. ammattikorkeakoululle toimeksiantona saadut tutkimis- ja kehittämistehtävät. Nämä toimeksiannot ovat nähtävissä Jobstepissä (www.jobstep.net). Kun opinnäytetyö tehdään työelämän tilauksesta, niin opinnäytetyön tilannut yritys tai yhteisö nimeää henkilön opinnäytetyön ohjaajaksi.

Työelämälähtöinen opinnäytetyö voidaan tehdä myös harjoittelukokemuksista syntyneestä yleisestä työelämän tarpeita palvelevasta aiheesta ilman erillistä toimeksiantoa. Tällöinkin on suotavaa, että työlle on kuitenkin nimetty yhdyshenkilö myös ammattikorkeakoulun ulkopuolisesta työelämästä.

Opinnäytetyö tehdään pääsääntöisesti yksilötyönä, joskus parityönä. Useamman opiskelijan opinnäytetyöt voivat muodostaa yhdessä aihealueen laajemman kokonaisuuden. Parityönä tehtävissä opinnäytetöissä molempien opiskelijoiden on kyettävä osoittamaan oma osaamisensa ja panoksensa työn tekemiseen.

Opinnäytetyö on kokonaisuus, joka on laajuudeltaan 15 opintopistettä. Opinnäytetyöskentely pitää sisällään opiskelijan itsenäistä työskentelyä, osallistumiset opinnäytetyöseminaareihin ja ohjauskeskustelut.

Aiheen löydyttyä opiskelija keskustelee siitä alustavasti työ-/harjoittelupaikallaan tai mahdollisen muun toimeksiantajayrityksen edustajan kanssa. Jos aihe löytyy työharjoittelupaikalta, siitä kannattaa keskustella myös työharjoittelua ohjaavan opettajan kanssa. Sen jälkeen opiskelija täyttää alustavasti aiheanalyysilomakkeen ja lähettää sen opinnäytetöitä koordinoivalle opettajalle ja ottaa häneen yhteyttä. Koordinoiva opettaja ja/tai opinnäytetyön ohjaava opettaja (jos tiedossa), toimeksiantaja ja opiskelija keskustelevat yhdessä aiheesta. Opinnäytetyön aihe tulee olla sekä toimeksiantajan että koordinoivan opettajan hyväksymä. Keskusteluissa pyritään täsmentämään alustavasti opinnäytetyön tavoitteet, tarkoitus ja aikataulu.

Opinnäytetyölle nimetään ohjaava opettaja. Jos opinnäytetyö tehdään hankkeessa, hankkeesta vastaava opettaja/henkilö on myös opinnäytetyön ohjaaja. Opinnäytetöitä koordinoiva opettaja nimeää työlle ohjaajan työn substanssialueen mukaan, käytettävissä olevat ohjausresurssit huomioiden.

Opiskelijan on osallistuttava yhteiseen opinnäytetyöseminaariin työharjoittelun aikana . Poikkeustapauksissa, mikäli opiskelija on esim. työharjoittelussa ulkomailla ja estynyt näin ollen tulemasta opinnäytetyöseminaariin aikataulun mukaisesti, hän on velvollinen itse huolehtimaan korvaavaan seminaariin osallistumisesta ja sopimaan asiasta hyvissä ajoin opinnäytetöitä koordinoivan opettajan kanssa.

Opinnäytetyöseminaareissa osallistujille jaetaan opinnäytetyöpassi, johon opiskelija jatkossa kerää merkinnät opinnäytetyöskentelyyn kuuluvista suorituksista.

Opinnäytetyön tekeminen etenee opiskelijan itsenäisenä työskentelynä ja vastuu työn tekemisestä ja aikataulussa pysymisestä on opiskelijalla. Ohjauksen hakemisesta vastaa opiskelija itse, ja ohjaus toteutetaan pääsääntöisesti ohjaavan opettajan ja toimeksiantajan yhteistyönä. Opinnäytetyön ohjaukseen tulee valmistautua huolellisesti. Jokaista ohjaustapaamista varten tulee toimittaa ajoissa ohjaajille opinnäytetyön kirjallinen tuotos paperiversiona ja kysymykset/asiat, joista ohjauksessa halutaan keskustella. Ensimmäisessä ohjaustapaamisessa sovitaan ohjauksen pelisäännöt ja keskustellaan prosessin aikaisista vastuista ja velvollisuuksista.


Opinnäytetyön suunnittelu

Aiheanalyysin jälkeen opiskelija laatii kirjallisen  opinnäytetyösuunnitelman ammattikorkeakoulun ohjeiden mukaisesti. Opiskelijan tulee myös osallistua kirjaston järjestämään tiedonhakukoulutukseen. Opiskelijan tulee ottaa merkintä tiedonhakukoulutukseen osallistumisesta opinnäytetyöpassiin.

Opinnäytetyösuunnitelman laatiminen edellyttää perehtymistä aihetta käsittelevään kirjallisuuteen ym. materiaaliin.

Opinnäytetyösuunnitelma tulee olla sekä ohjaavan opettajan että toimeksiantajan hyväksymä. Opiskelija kirjoittaa työn toimeksiantajan kanssa toimeksiantosopimuksen opinnäytetyön tekemisestä, ja toimittaa kopion toimeksiantosopimuksen etusivusta ohjaavalle opettajalle.


Opinnäytetyön toteutus ja raportointi

Opinnäytetyön toteutus ja tekeminen etenee hyväksytyn opinnäytetyösuunnitelman mukaisesti. Jos suunnitelmaan tulee merkittäviä muutoksia, ohjaava opettaja harkitsee uuden opinnäytetyösuunnitelman tarpeen yhdessä toimeksiantajan ja opiskelijan kanssa.

Toteutusvaiheessa opinnäytetyö etenee opiskelijan itsenäisenä työskentelynä, ohjausta hyödyntäen. Opiskelija syventää asiantuntemustaan ja perehtyy laajemmin aihetta käsittelevään kirjallisuuteen. Teoriaosuuden kirjoittaminen ennen empirian toteutusta helpottaa käytännön kehittämis- tai tutkimustyön (empirian) toteutusta. Näin voidaan välttyä myös virheiltä ja puutteellisuuksilta empirian toteutuksen osalla.

Teoriaosuuden kirjoittamisen jälkeen, tai mahdollisesti osittain sen kanssa samanaikaisestikin mikäli se on aiheellista esim. toimeksiantajasta johtuvista syistä, opiskelija toteuttaa työn empiirisen osuuden. Empiria voi olla opinnäytetyösuunnitelman mukaisesti joko kehittämistehtävän toteutus tai laadullisen/määrällisen tutkimuksen toteutus. Mikäli työssä on tilastollinen osuus, opiskelija hyödyntää tilasto-opettajan ohjausta (ks. myös opinnäytetyön tilastollinen osuus –ohje). Kysely-/haastattelulomake on aina hyväksytettävä ohjaavalla opettajalla ja tilastollisen tutkimuksen osalta lisäksi tilasto-opettajalla, ennen tutkimuslomakkeen käyttöä ja aineiston keruuta. Aineiston keruun jälkeen opiskelija analysoi ja tulkitsee tuloksia sekä tekee johtopäätöksiä ja arvioi tuloksia sekä prosessia. Tilastollisen työn osalta opiskelijan tulee tarkistuttaa tilasto-osuus tilasto-opettajalla, ja opiskelijan on tehtävä tarvittavat korjaukset työhön. Opinnäytetyöpassissa tulee olla merkintä tilasto-osuuden hyväksynnästä. 

Opinnäytetyön dokumentointi tehdään opinnäytetyön mallipohjalle ammattikorkeakoulun kirjallisten opinnäytetyöohjeiden mukaisesti.


Opinnäytetyön esitys, palautus ja arviointi

Kun työn kaikki osat ovat valmiina, se voidaan esittää. Esitettävässä työssä tulee olla myös ammattikorkeakoulun ohjeiden mukainen tiivistelmä. Saatuaan ohjaavalta opettajalta ja opinnäytetyön koordinoijalta työn esitysluvan, opiskelija sopii ohjaajan kanssa työn esitysajan. Opinnäytetyön esitys on mahdollista pitää myös toimeksiantajan tiloissa, mikäli näin sovitaan. Opiskelija valmistelee työn suullista esitystä varten Power Point –esityksen ja muun mahdollisen tarvittavan materiaalin.

Työn suullinen esitys on samalla opinnäytetyön julkistamistilaisuus. Paikalle kutsutaan myös toimeksiantajan edustaja(t), mikäli heillä on mahdollisuus saapua paikalle.

Opinnäytetyön esityksessä opiskelija esittelee työnsä keskeisen sisällön, työn toteutuksen ja saadut tulokset. Suullisen esityksen pituus on noin 30 minuuttia. Esityksen jälkeen seuraa vertaisopponointi. Yleisöllä on myös mahdollisuus esittää kysymyksiä ja kommentteja työhön liittyen.

Esitystilaisuuden jälkeen ohjaava opettaja ja koordinoiva opettaja voivat edellyttää työhön tehtäviä muutoksia/korjauksia ennen työn kansitusta. Tällöin opiskelija tekee vaaditut korjaukset ennen työn lopullista arvioitavaksi jättämistä ja kansitusta.

Oman opinnäytetyön esityksen lisäksi opiskelija osallistuu vähintään kolmen (3) muun työn esitystilaisuuteen ja toimii opponenttina yhdessä esityksessä. Näistä tulee olla merkinnät opinnäytetyöpassissa.

Saatuaan esitysluvan opiskelija kirjoittaa kypsyysnäytteen. Kypsyysnäytteen kirjoittamiseen on ilmoittauduttava palauttamalla täytetty tenttiin ilmoittautumiskuori opintotoimistoon tai ohjaavalle opettajalle. Kypsyysnäytteen kirjoittamisajankohdat ovat yleiset tenttipäivät. Ohjaava opettaja laatii kypsyysnäytteeseen 2 otsikkoa, joista opiskelija valitsee toisen, josta kirjoittaa kypsyysnäytteen. 

Opiskelija luovuttaa ohjaavalle opettajalle valmiin työn arvioitavaksi ja tallentaa  hyväksytyn työn Theseus-verkkokirjastoon ohjeiden mukaan. http://www.theseus.fi/ohjeet.html

Opiskelija jättää opintotoimistoon yhden irtolehtiversion työstään arkistoa varten  sekä kopion sähköpostista, jolla hän osoittaa tallentaneensa opinnäytetyönsä Theseus verkkokirjastoon.

Jos opiskelija ei julkaise opinnäytetyötään verkkokirjasto Theseuksessa hän toimittaa kaksi irtolehtiversiota opintotoimistoon, toinen on  arkistokappale, toinen kansitetaan ja on saatavissa  ammattikorkeakoulun kirjastosta. Opinnäytetyö julkaistaan siis  joko Theseuksessa tai kansitettuna, ei molemmilla tavoilla.

Palautuksen yhteydessä opiskelija toimittaa toimeksiantajan kirjallisen arvioinnin omasta opinnäytetyöstään ohjaavalle opettajalle.

Jos opiskelija haluaa kansittaa opinnäytetyönsä itselleen ja yhteistyökumppaneilleen, hän hoitaa asian itse opiskelijakunnan toimiston (Kamon) kautta.

Ohjaava opettaja ja työn toinen arvioija arvioivat opinnäytetyön kirjallisesti (1–5). Arvioinnin osalta asia on kuvattu tarkemmin kohdassa  arvioinnin taustaa.


Opinnäytetyön hyödyntäminen
 

  • Valmis opinnäytetyö on nähtävillä Kajaanin ammattikorkeakoulun kirjastossa ja Theseus-verkkokirjastossa.
  • Valmistuneista opinnäytetöistä tiedotetaan tilanteen mukaan Kajaanin ammattikorkeakoulun tiedotuslehdessä Viisarissa ja oman alan ammattilehdissä. 
  • Opinnäytetyön julkaiseminen ammattikorkeakoulun julkaisusarjoissa (tasoa K5 olevat työt)
  • Kiitettävän arvosanan saanut opinnäytetyö lähetetään valtakunnalliseen Thesis-opinnäytetyökilpailuun 
  • Alakohtaisissa kokouksissa ja koulutuspäivillä tuodaan esille valmiit opinnäytetyöt ja niissä ilmenneet kehitettävät asiat ja hyödynnetään onnistuneita kokemuksia

08.01.2010