Etusivu / fi / Hakijalle / Hakeminen / Siirtohaku

Hakeminen siirto-opiskelijaksi

Siirto-opiskelijalla tarkoitetaan sellaista henkilöä, joka hakee

  • siirtoa korkeakoulusta saman tai läheisen alan opintoihin toiseen korkeakouluun
  • siirtoa korkeakoulun sisällä saman tai läheisen alan opintoihin
  • siirtoa korkeakoulun sisällä saman alan koulutuksesta toiseen siten, että tavoitetutkintoon liitettävä tutkintonimike vaihtuu.

Hakukelpoisuusvaatimukset:

  • Hakijalla on voimassa oleva opiskeluoikeus suomalaisessa korkeakoulussa.
  • Hakija on ollut lähtökorkeakoulussa läsnäolevana opiskelijana vähintään yhden vuoden.

Kun siirto-opiskelija ottaa vastaan uuden opiskeluoikeuden, hän menettää samalla siirron perusteena olevan opiskeluoikeutensa lukukauden lopussa. (L325/2015) Opiskeluoikeus siirtyy Kajaanin ammattikorkeakouluun seuraavan lukukauden alusta (1.1. tai 1.8.).

Siirto-opiskelija ei voi ilmoittautua poissa olevaksi ensimmäisenä siirron jälkeisenä lukuvuotena.

Siirto-opiskelijavalinta toteutetaan kaksi kertaa vuodessa. Kevään haku järjestetään toukokuussa ja syksyn haku marraskuussa. Kaikkiin koulutuksiin ei oteta siirtohakijoita. Mikäli hakija hakee opiskeluoikeuden siirtoa eri tutkintoon kuin se, mitä on suorittamassa lähtökorkeakoulussa, niin opiskelijavalinta harkitaan tapauskohtaisesti. Valinnassa huomioidaan aiemmin suoritettujen opintojen soveltuvuus ja opintomenestys.

 

Kevään siirtohaku Kajaanin ammattikorkeakoulussa, opintojen aloitus elo-syyskuussa

Kevään siirtohaun hakuaika on 2.-15.5.2024. Siirtohaun lomake täytetään hakuaikana opintopolussa. Hakuaika päättyy viimeisenä hakupäivänä kello 15.00, jolloin hakemus tulee olla tallennettu. Voit halutessasi täydentää hakemustasi hakuajan päättymiseen mennessä. Hakemukseen tarvittavat liitteet ladataan hakulomakkeelle annettuun määräaikaan mennessä.

Opiskelijavalinnat julkaistaan viimeistään 30.6.2024. Opiskelupaikka on otettava vastaan viimeistään 31.7.2024 klo 15 mennessä Oma Opintopolku -palvelussa, muuten menetät opiskelupaikkasi. Opiskelupaikan vastaanottaminen on sitova.

Ilmoittaudu läsnä olevaksi opiskelijaksi 31.7.2024 klo 15 mennessä samalla, kun otat opiskelupaikan sitovasti vastaan. Näytölle ilmestyy ”Siirry ilmoittautumaan”-painike, jonka kautta pääset ilmoittautumaan OILI-ilmoittautumispalvelussa.

Syksyn siirtohaku Kajaanin ammattikorkeakoulussa, opintojen aloitus tammikuussa

Syksyn siirtohaun hakuaika on 1.-15.11.2024. Siirtohaun lomake täytetään hakuaikana opintopolusssa. Hakuaika päättyy viimeisenä hakupäivänä kello 15.00, jolloin hakemus tulee olla tallennettu. Voit halutessasi täydentää hakemustasi hakuajan päättymiseen mennessä. Hakemukseen tarvittavat liitteet ladataan hakulomakkeelle annettuun määräaikaan mennessä.

Opiskelijavalintojen tulosten julkaisu viimeistään 15.12.2024. Siirtohaussa saamasi opiskelupaikka on otettava vastaan 31.12.2024 mennessä Oma Opintopolku -palvelussa. Opiskelupaikan vastaanottaminen on sitova. Ota opiskelupaikka vastaan viimeistään annettuun määräaikaan mennessä, jos sinulle tarjotaan opiskelupaikkaa. Muuten menetät opiskelupaikkasi.

Ilmoittaudu läsnä olevaksi opiskelijaksi 31.12.2024 mennessä samalla, kun otat opiskelupaikan sitovasti vastaan. Näytölle ilmestyy ”Siirry ilmoittautumaan”-painike, jonka kautta pääset ilmoittautumaan OILI-ilmoittautumispalvelussa. Ehdollisesti hyväksytyt hakijat toimittavat lopulliset opintorekisteriotteet (suomen- ja englanninkieliset) viimeistään opiskelupaikan vastaanottamisen yhteydessä.

Hakuohjeet

1) Valitse oikea hakukohde Opintopolusta: KAMKin hakukohteet

2) Hakulomake löytyy koulutuksen alareunasta kohdasta: Koulutuksen hakukohteet ->Siirtohaku

3) Avaa hakulomake hakukohteesta ja täytä tarvittavat tiedot hakulomakkeelle hakuaikana. Muista liittää myös tarvittavat liitteet.

4) Tallenna hakulomake Opintopolussa.

Siirtohaussa ei järjestetä lisähakua.

Siirtohaun opiskelijavalinnat ja valintaperusteet

Kajaanin ammattikorkeakoulussa siirtohaun valintaperusteet ja valinnan edellytykset ovat:

  • Hakijalla on voimassa oleva opiskeluoikeus suomalaisessa korkeakoulussa.
  • Hakija opiskelee samassa tai lähes samassa tutkinto-ohjelmassa samaan/lähes samaan tutkintoon/tutkintonimikkeeseen tähtäävässä koulutuksessa.
  • Hakija on ollut lähtökorkeakoulussa läsnäolevana opiskelijana vähintään yhden vuoden.
  • Hakijan opinnot ovat edistyneet tavoitteellisesti. Etusijalla ovat hakijat, jotka ovat suorittaneet AMK-opintoja vähintään 22 op/lukukausi tai 45 op/lukuvuosi (poislukien hyväksiluvut) tai YAMK-opintoja 15 op/lukukausi 60 opintopisteen laajuisessa YAMK-koulutuksessa tai 30 op/lukuvuosi 90 opintopisteen laajuisessa YAMK-koulutuksessa (poislukien hyväksiluvut). Valinnassa huomioidaan lukukauden loppuun mennessä suoritetut opinnot.
  • Hakijalla tulee olla realistiset mahdollisuudet suorittaa tutkinto jäljellä olevana opinto-oikeusaikana ja hänellä tulee olla riittävästi opintojen suoritusaikaa jäljellä. Hakijan opinto-oikeusaika on alkanut kulua hänen otettuaan opiskelupaikan sitovasti vastaan ko. koulutuksessa. Opinto-oikeusaika ei pitene tai ala alusta ammattikorkeakoulun vaihdoksen yhteydessä. Kajaanin ammattikorkeakoulu arvioi uuden tutkinnonsuoritusoikeuden mukaisen suoritusajan riittävyyden tutkinnon suorittamiseen. Arvioinnissa otetaan huomioon siirron perusteena olevan opiskeluoikeuden mukaiseen opiskeluun käytetty aika. Myöskään opintotukiaika ei pitene.
  • Hakijan tulee olla suorittanut uuteen tutkintoon sisällytettäviä opintoja Kajaanin ammattikorkeakoulun määrittelemä opintopistemäärä. Kajaanin ammattikorkeakoulu määrittelee suoritettujen opintojen määrän ja soveltuvuuden tavoitetutkintoon sekä vaadittavan opintomenestyksen.
  • Koulutuksessa, johon hakija haluaa siirtyä, tulee olla riittävät resurssit ja vapaita opiskelupaikkoja siirto-opiskelijan valitsemiseksi.
  • Sosiaali- ja terveysalan sekä liikunta-alan ammattikorkeakoulututkinnot: Hakijoilta kysytään ha­kulomakkeessa terveydellisiä tekijöitä, jotka saattavat olla esteenä opinnoille. Lisäksi opis­kelijavalinnan esteenä voi olla aiempi päätös opiskeluoikeuden peruuttamisesta. Hakijoilta kysytään hakulomakkeessa aiemmasta opiskeluoikeuden peruutuksesta terveydentilan tai muiden henkilöiden turvallisuuden vaarantamisen vuoksi. (L932/2014.)
  • Hakija suorittaa hyväksytysti mahdollisen haastattelun tai valinta-/soveltuvuuskokeen.
  • Opiskelijavalinnassa huomioidaan opinnot, joiden suorittamisen hakija pystyy osoittamaan määräaikaan mennessä.
  • Hakijan on täytettävä kaikki em. kriteerit ja toimitettava niihin liittyvät dokumentit määräaikaan mennessä. 

Siirtoa hakevat hakijat voidaan laittaa paremmuusjärjestykseen aiemman opintomenestyksen, haastattelun ja/tai mahdollisen valintakokeen perusteella. Siirtohakemukset harkitaan hakijan toimittamien liitteiden perusteella tapauskohtaisesti.

Siirto-opiskelijavalinnassa käytetään seuraavaa ammattikorkeakouluasetuksen 1129/2014 mukaista tutkintojen alaluokitusta

Ammattikorkeakoulututkinnot:

  • kulttuurialan ammattikorkeakoulututkinto
  • liiketalouden ammattikorkeakoulututkinto
  • luonnonvara-alan ammattikorkeakoulututkinto
  • sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto
  • tekniikan ammattikorkeakoulututkinto
Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot:
  • kulttuurialan ylempi ammattikorkeakoulututkinto
  • liiketalouden ylempi ammattikorkeakoulututkinto
  • luonnonvara-alan ylempi ammattikorkeakoulututkinto
  • sosiaali- ja terveysalan ylempi ammattikorkeakoulututkinto
  • tekniikan ylempi ammattikorkeakoulututkinto

Yliopistosta ammattikorkeakouluun siirtoa hakevien osalta noudatetaan lähinnä vastaavaa olevaa alaa, mikäli sellainen on. 

Hakemukselle ladattavat liitteet

Lataa hakulomakkeelle seuraavat liitteet ilmoitettuun määräaikaan mennessä:

  • ajan tasalla oleva virallinen opintosuoritusote (AMK-opintoja 22 op/lukukausi tai 45 op/lukuvuosi (poislukien hyväksiluvut) tai YAMK-opintoja 15 op/lukukausi tai 30 op/lukuvuosi (poislukien hyväksiluvut) 
  • opiskelutodistus, josta selviää hakijan läsnä- ja poissaololukukaudet sekä niiden ajankohdat 
  • selvitys keskeneräisistä opinnoista, joista ei ole vielä merkintää opintosuoritusotteessa.

Lisäksi mahdollinen terveydentilaa tai opiskeluoikeuden peruuttamista koskeva selvitys on toimitettava viimeistään seitsemän (7) päivän kuluessa hakuajan päättymisestä KAMKin Hakijapalveluihin. Sosiaali- ja terveysalan sekä liikunta-alan koulutuksiin siirtoa hakevan tulee antaa hakuvaiheessa opiskelijaksiottamisen arvioinnin edellyttämät terveydentilaansa koskevat tiedot sekä tieto opiskeluoikeuden peruuttamista koskevasta päätöksestä (L932/2014). 

Opiskelijavalinta suoritetaan niiden dokumenttien perusteella, jotka on liitetty hakulomakeelle ilmoitettuun määräaikaan mennessä.

Siirtohaun opiskelijavalinnan oikaisumenettely

Siirtohakuja koskee normaali valintojen oikaisumenettely. Mikäli hakija ei ole tyytyväinen opiskelijavalinnan päätökseen, hän voi pyytää oikaisua kirjallisesti 14 päivän kuluessa valinnan tulosten julkistamisesta. (L257/2015.) Lisätietoa oikaisumenettelystä.

Lisätietoja:

KAMK Hakijapalvelut
hakijapalvelut@kamk.fi
+358 40 654 8475

Opintopolku
Siirtohaut ammattikorkeakoulussa