KAMK_kirjaimet.jpg

Etusivu>Esittely>Toiminta>KAMK:n tapa toimia
Laadunhallinta

 
Ammattikorkeakoulun tehtävänä on vastata järjestämänsä koulutuksen ja muun toiminnan laatutasosta ja jatkuvasta kehittämisestä.

Laadunhallinnalla tarkoitetaan niitä menettelytapoja, prosesseja tai järjestelmiä, joiden avulla korkeakoulu ylläpitää ja kehittää koulutuksen ja muun toiminnan laatua. Korkeakoulun laadunvarmistuksen tulee kattaa koko toiminta. Kukin korkeakoulu päättää laatujärjestelmänsä tavoitteista, rakenteesta, toimintaperiaatteista, käytettävistä menetelmistä ja laadunvarmistuksen kehittämisestä.

Kajaanin ammattikorkeakoulun laatupolitiikka

Kaiken toiminnan tulee tähdätä laadukkaaseen opetukseen ja työelämän palveluun.

Kajaanin ammattikorkeakoulun laatutyön tavoitteena on korkeakoulun toiminnan jatkuva parantaminen koko henkilöstön ja opiskelijoiden voimin. Näin mahdollistetaan ja varmistetaan erinomaisuuteen tähtäävä toiminta. Laatutoiminta pohjautuu ammattikorkeakoulun visioon, arvoihin, strategisiin valintoihin ja päätettyihin menettelytapoihin, joilla strategiaa toteutetaan prosesseissa. Toiminnan suunnittelussa, toteuttamisessa ja kehittämisessä noudatetaan toiminnan laadun arviointiin pohjautuvaa jatkuvan parantamisen periaatetta. Laadunhallinta käsittää koko ammattikorkeakoulun toiminnan.

Näin me olemme määritelleet oman laatupolitiikkamme joka ohjaa toimintaamme. Laatutyö on osa jokaisen ammattikorkeakoulussa toimivan henkilön arkipäivän toimintaa.

Johtamis- ja laatujärjestelmä
Kajaanin ammattikorkeakoulussa johtamis- ja laatujärjestelmä koostuu neljästä osa-alueesta, jotka ovat strategia, toimenpideohjelma, toimintasuunnitelma sekä toimintamallit. Jokaisella järjestelmän osalla on oma perustehtävänsä ja osat tukevat toisiaan. Taustalla on jatkuvan kehittämisen malli PDCA. Jatkuva suunnittelun, toiminnan, arvioinnin ja kehittämisen sykli toteutuu järjestelmän kaikilla osa-alueilla.

KAMK:n toimenpideohjelma perustuu KAMK:n strategiassa esitettyihin tavoitteisiin. Se kuvaa KAMK:n keskeisimmät strategiset tavoitteet, niitä kuvaavat mittarit, määritellyt tavoitteet sekä pääasialliset toimenpiteet. Toimenpideohjelma on ensisijaisesti KAMK:n organisatorista kehittämistä ja kehittymistä kuvaava työkalu, jonka keskeisimpinä sidosryhminä toimivat KAMK:n ylin johto, Kajaanin kaupunki (omistaja) sekä opetus- ja kulttuuriministeriö. Toimenpideohjelma tehdään neljän vuoden ajanjaksoissa.

Toimintasuunnitelmien rungon muodostavat kolme asiantuntijapalvelukokonaisuutta Koulutuspalvelut, TKI-palvelut sekä Kampuspalvelut. KAMK-tason toimintasuunnitelmissa kuvataan hallitut, resursoidut ja aikataulutetut konkreettiset kehittämistoimet, joilla toimenpideohjelmassa määriteltyjä tavoitteita toteutetaan ja sitä kautta KAMK:n visiota tavoitellaan käytännössä.
 
KAMK-tason toimintasuunnitelmien pohjalta osaamisalueet ja palvelut laativat omat toimintasuunnitelmansa, jotka toimivat operatiivisen johtamisen välineenä. Toimintasuunnitelmat koostuvat 1-2 vuoden ajanjaksoista, jotka on sidottu henkilöstön työsuunnitteluun sekä tulostavoitteisiin.

Toimintamallien (prosessien ja toimintaohjeiden) avulla kuvataan tekemisen mahdollistavat organisatoriset mekanismit ja mallit.
Johtamis- ja laatujärjestelmän kehittäminen
Johtamis- ja laatujärjestelmää kehitämme jatkuvan kehittämisen periaatteella. Järjestelmän kokonaisvaltaisesta arvioinnista, kehittämisestä ja ylläpitämisestä vastaa laatupäällikkö tukenaan laatutiimi.

Järjestelmän arviointia ja kehittämistä toteutamme ulkoisten ja sisäisten arviointien avulla.

KAMK osallistuu Korkeakoulujen arviointineuvoston (KKA) toteuttamaan korkeakoulujen laatujärjestelmien auditointiin kuuden vuoden välein. Auditoinnin kohteena on KAMK:n omista lähtökohdistaan ja tavoitteistaan kehittämä järjestelmä. Auditoinnin tavoitteena on auttaa tunnistamaan toiminnan vahvuudet, hyvät käytänteet ja kehittämiskohteet.

Arvioimme ja kehitämme järjestelmää myös itsearviointien (SWOT, EFQM, KKA:n arviointimalli) avulla. Arviointeihin osallistuu koko henkilöstö sekä työelämän ja sidosryhmien edustajia.

Arviointien perusteella määrittelemme KAMK-tason sekä osaamisalue-/palvelutason kehittämiskohteet. Kehittämistoimenpiteet kuvataan, aikataulutetaan ja vastuutetaan toimintasuunnitelmissa.

Laatutoimijat

Laatupäällikkö Teija Sievänen
Puh. 044 710 1237, teija.sievanen(at)kamk.fi

Auditoinnit
Auditointi 2015

Kansallinen koulutuksen arviointikeskus on toteuttanut KAMK:n  auditoinnin ja myöntänyt korkeakoululle laatuleiman, joka on voimassa kuusi vuotta 20.3.2015 alkaen. KAMK:n laatujärjestelmä täyttää korkeakoulujen laadunhallinnalle asetetut kansalliset kriteerit ja vastaa eurooppalaisia korkeakoulujen laadunhallinnan periaatteita ja suosituksia.

Auditointiraportti

KARVI_AUDITOITU_neliö_sininen.jpg

FINEEC_AUDITED_box_blue.jpg