Etusivu / fi / KAMK / Ajankohtaista / Oikea työteknikka korvaa 3D-tulostimen

Uutisarkisto

Oikea työteknikka korvaa 3D-tulostimen

IMG_6826_web.jpgKuutio sivulta
25.5.2016 18.30

KKT15S:n opiskelijat Veera Moilanen, Juho Ruotsalainen ja Toni Tolsa lastusivat protopajan koneilla "kuution kuution sisään".

Lopputyön aihe valmistustekniikan laboratoriot -kurssille tuli YouTube -videosta "Turner´s cube". Toni teki piirustukset, Veera suoritti lastuamisen ja Juho hoiti viimeistelyn.

"Työ aloitettiin aihion sahauksella ja kuutioksi jyrsimisellä. Sorvissa nelileukaistukka toi oman haasteensa kappaleen keskitykseen, sillä istukan jokainen leuka täytyy säätää erikseen. Kappale työstettiin yksi sivu kerrallaan. Aloitettiin pienemmästä läpireiästä, jonka jälkeen porattiin suurempi reikä. Sisäsorvattiin suuremman reiän halkaisijan mukaan muutaman millin syvyyteen. Vaihdettiin tavallinen sisäsorvausterä sisäpuoliseen uranpistoterään ja painettiin kappaleen sisälle ura. Nämä työvaiheet tehtiin viidelle sivulle. Työn edetessä seurattiin tarkasti, onhan tekemämme urat tarpeeksi syviä, jotta sisempi kuutio irtoaa toivomallamme tavalla.

Ennen viimeisen sivun työstöä, liimasimme aiemmin työstetyt sivut umpeen kuumaliimalla. Tämä siksi, ettei sisempi kuutio irtoa lastuamisen aikana, jolloin työ epäonnistuisi. Viimeisen sivun työstökin onnistui ilman komplikaatioita ja jäljellä oli enää liimojen poistaminen sekä kappaleen viimeistely. Kuutioiden viimeistelyssä terävät särmät poistettiin viilaamalla ja suuremman kuution ulkopinnat kiillotettiin."

Veera Moilanen.